Miksi Keno on edelleen suosittu peli?
Rahapelit ovat aina olleet suosittuja suomalaisten keskuudessa ja erityisesti Lotto on valloittanut monien suomalaisten sydämet. Lottoa on pelattu niin perinteisillä kupongeilla kuin verkossakin jo vuosikymmenien ajan. Loton tyylinen peli Keno on myös suosittu rahapeli suomalaisten keskuudessa. Molempia pelejä pelataan ahkerasti verkossa, mutta myös edelleen perinteisen kupongin muodossa.
Keno on hyvin tunnettu ja suosittu peli myös maailmalla, ja siitä on olemassa useita eri muotoja. Perusidea on hyvin samanlainen kuin lotossakin, sillä pelin muodosta riippuen tulee valita 2-10 numeroa ruudukosta, jossa on numeroita yhteensä 1-80. Omia valittuja numeroita verrataan sitten arvonnan numeroihin. Aivan kuten lotossakin, voitot määräytyvät sen mukaan, montako numeroa on saanut oikein. Kenoihin sisältyy myös tuplausmahdollisuuksia. Mutta pitää kenon suosiota yllä?
Lyhyestä historiasta huolimatta pitkä tarina
Tänä päivänä monet rahapelit ovat pelattavissa sekä perinteisinä kuponkeina että verkossa. Erityisesti 2000-luvulla yleistyneet nettikasinot ovat kasvattaneet valtavasti suosiota, etenkin suurten pelivalikoimiensa vuoksi. Kenon ja loton tapaisia pelejä on myös paljon, sillä monet nettikasinot, kuten esimerkiksi pika casinos tarjoavat näitä pelejä ja niiden monia eri versioita omissa pelivalikoimissaan.
Kenolla on myös historiaa ennen nettikasinoita. Suomeen peli saapui vuonna 1988 Veikkauksen valikoimaan, jolloin sitä pelattiin paljon perinteisen kupongin muodossa, aivan kuten lottoakin. Sähköiseen muotoon Keno päätyi kuitenkin vasta vuonna 2002. Keno on Suomessa toiseksi suosituin rahapeli heti Loton jälkeen ja se on yksi suosituimmista rahapeleistä myös Ruotsissa.
Pelinä Kenolla on kuitenkin pitkä historia ja se tunnetaan yhtenä maailman vanhimmista rahapeleistä, jonka juurien uskotaan olevan Kiinasta. Alunperin se onkin ollut hyvin erilainen peli tämän päivän versioon verrattuna. Kiinalaiset pelasivat Kenoa papereilla, joihin oli painettu kiinalaisia symboleita ja merkkejä. Kenon numeroita oli käytössä tuolloin 120. Kenon pelaaminen on Kiinassa jatkunut myös nykyaikaan, mutta numerot ovat jo vähentyneet länsimaisen Kenon tavoin 80 numeroon. Kiinalaisten merimiesten mukana Amerikkaan 1800-ja 1900-luvun vaihteessa rantautunut Keno saavutti heti suuren suosion Amerikassa, josta se myös kulkeutui Eurooppaan myöhemmin.
Koska kiinalaisia symboleita ei Amerikassa ymmärretty, ne vaihdettiin numeroiksi. Itse pelin nimikään ei itse asiassa ole kiinalainen, vaan sen on kerrottu tulevan latinan ja ranskan kielistä, jossa sen merkitys on “viisi voittonumeroa”.
Kasinoiden maailman Keno tavoitti 1900-luvun alkupuolella. Sen helppous ja yksinkertaisuus viehättivät pelaajia. Kenon historian aikana siitä on kehittynyt useampia eri versioita ja sen säännöt saattavat hieman vaihdella riippuen siitä, missä maassa sitä pelataan.
Kenon monet eri muodot
Suomeen tullessaan Keno kulki nimellä Keno 40, josta myöhemmin kehittyi Numerokeno, jollaisena se tunnetaan myös tänä päivänä. Eri peliä pelataan kuitenkin monina eri versioina ja etenkin nettikasinoilla peli on pelattavissa monissa eri muodoissa.
Perusidea on sama, mutta numeroiden määrät saattavat vaihdella. Numeroita valitaan joko 40 numerosta tai vaikkapa 80 numerosta. Lisäksi nettikasinoiden eri keno peleissä on erilaisia palkintoluokkia, jolloin osa peleistä antaa isompia voittoja kuin toiset. Joihinkin on myös sisällytetty jättipottien mahdollisuus. Monien nettikenojen pottina voi olla 10 000 euroa, mutta Suomessakin on toisinaan uutisoitu miljoonapoteista.
Monien pelaajien mielestä nettikasinoiden palautusprosentit ovat parempia, ja se voi toki joidenkin kasinopelien kohdalla pitää paikkaansa. Keno on toisaalta aivan omanlaisensa peli, sillä pelaajat valitsevat itse omat onnennumeronsa, joilla voittoa lähdetään tavoittelemaan. Pelin sisäiset satunnaislukugeneraattorit pitävät huolen, että voitto voi sattua kenen tahansa kohdalle. Mitä useamman numeron sattuu arvaamaan oikein, sen suuremmaksi voittokerroin myös kasvaa. Kenotasoja on yleensä 2-10. Veikkauksen peleissä on käytössä kiinteät voittoluokat ja voitonjako, joka tarkoittaa, että oma pelipanos ja kenotaso vaikuttavat voittosumman suuruuteen,
Arvonta-ajoissa saattaa olla myös jonkin verran eroja, riippuen siitä mitä Kenoa pelaa. Monet pelit kuitenkin järjestävät arvonnat päivittäin. Joissakin verkossa pelattavissa Keno-peleissä arvonta voi myös tapahtua välittömästi.
Mikä Kenon suosiota selittää?
Kenossa aivan kuten Lotossa ja muissa vastaavissa rahapeleissä useimpia pelaajia viehättää niiden yksinkertaisuus. Peliä on helppo pelata, eikä siihen liity mitään monimutkaisia sääntöjä opeteltavaksi. Lisäksi pelaajat saavat itse valita juuri ne onnennumerot, joilla haluaa lähteä jahtaamaan voittoja. Juuri se ajatus, että niistä omista numeroista tulee onnennumeroita voiton osuessa kohdalle, on suurin viehätysvoima Kenossa ja onhan siinä myös omanlainen jännityksen tunne mukana, kun pelikierroksen tulokset selviävät.
Aivan kuten Lottoakin, Kenoa pelataan yhä edelleen myös perinteisillä kupongeilla. Siinä jännitys on ehkä hieman toisenlaista, kun arvontaa seuraa myöhemmin vaikkapa televisiosta. Nettikasinoilla pelaaminen puolestaan tuo helppouden ja nopeuden pelaamiseen. Kenonumerot voi tehdä koska tahansa ja yleensä ne voi myös ajastaa useamman viikon jaksolle.
Yhtenä syynä suosioon on varmasti myös tietynlainen sosiaalisuus ja yhteisöllisyys. Suomessa on voinut pelata rahapelejä jo vuosien ajan myös porukalla. Kukapa unohtaisi niitä hetkiä, kun joku kävi tekemässä porukkaloton, jonka kupongeista käytiin tiiviistä keskustelua kahvipöydän ääressä, niin kavereiden kanssa kuin työpaikallakin. Myös Kenoa voi pelata niin yksin kuin porukallakin ja pelaaminen onnistuu sekä perinteisillä kupongeilla että verkkopelinä. Porukkapelit ovat hauskaa yhteistä ajanvietettä, kun tuloksia voi myöhemmin jännittää yhdessä.
Miltä Kenon tulevaisuus näyttää?
Suomalaisten keskuudesta erilaiset rahapelit tuskin tulevat häviämään koskaan. Sen verran innokkaasta rahapelikansasta on kyse. Kenoa tullaan siis varmasti pelaamaan ahkerasti myös jatkossa. Asiat kuitenkin kehittyvät ja koska erityisesti teknologian kehitys on iso osa pelialaa, myös rahapeleissä tullaan varmasti näkemään uusia tuulia tulevaisuudessa. On todella vaikeaa ennustaa etukäteen, minkälaisilla muutoksilla pelaajien mielenkiinto saadaan pidettyä Kenossa ja muissa peleissä, mutta jäämme mielenkiinnolla seuraamaan millaisia muutoksia tulevaisuus tuo tullessaan.